keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Rotumestaruuskisat 2014

Kello soi niin että baareissa ei ollut valomerkkiäkään annettu, ja niin alkoi matka kohti Jyväskylää ja kääpiöpinserien agilityn rotumestaruuskisoja. Tuomarina olivat Sari Mikkilä ja Reetta Mäkelä.

Zady aloitti kisapäivän todella hienolla hyppärillä! Etenemä 3,91m/s on parhaimpia mitä sen kanssa ollaan saatu, ja nollanhan se nakutti. Itsellä oli vire kohdallaan ja niin myös koiralla. Korjaamista olisi kaarteissa, mutta en aio stressata niillä itseäni liikaa, koska koira on 8,5-vuotias ja kisauransa viimeisellä tai toiseksi viimeisellä vuodella. Jokatapauksessa, vaikka itse sanonkin niin hienoa menoa! Tulos -2,70 ja sijoitus 10. (kääpiöiden 3.). Alla video:

ZADYN 3LK HYPPYRATA

Seuraavalle radalle mentiinkin jo huomattavasti väsyneempänä, juoksufiilis oli kateissa ja piti taistella että sai jalat liikkumaan eteenpäin edes auttavasti. Varmaankin pieni vinkki, että kestävyystreeni olisi paikallaan.. :) Jo rataantutustumisessa sanoin, että puomin jälkeinen niisto-persjättö tulee olemaan meille vaikea, koska en ole ikinä siihen taipunut. Joskus treeneissä se onnistuu mainiosti, mutta kisatilanteessa en ole sitä uskaltanut käyttää, kun en luota itseeni enkä koiraani sen ohjauksen onnistumisessa. Noh, olihan sitä tuolla yritettävä koska arvelin peruskäännöksellä jääväni kovasti jälkeen enkä ehtisi tekemään persjättöä muurin jälkeen. Siinähän kävi sitten niin, että superkuuliainen Zady oli kyllä hakeutumassa linjan mukaisesti takaakierrolle, mutta jostain syystä sanoin "tässä" aivan liian aikaisin (ja oikeastaan aivan turhaan) ja koirahan uskoi ja hakeutui hypyn etupuolelle. Jotenkin siinä taisteltiin että sain koiran menemään hypyn edes jollain tapaa oikeasta suunnasta, ja tästä johtuen olin auttamattoman myöhässä persjättöni kanssa muurin jälkeen. Zady myös pinkaisi kohti putkea, joten persjättöä ei olisi siihen enää niin myöhään pitänyt lähteä edes yrittämään. Taas saa syyttää vain itseään, tuplanollalla oltaisiin oltu rotumestisten yhteistuloksissa sijalla 3, jos oltaisiin ehditty aikaan. Uskon kyllä että jos tuo kompasteltu pätkä oltaisiin päästy kipittämään hyvässä rytmissä oikein, niin olisimme kuroneet yliajan kiinni. Tältä radalta tulos siis 10,49 ja sijoitus 22. (kääpiöiden 7.).

ZADYN 3LK AGIRATA

Rotumestaruuskisan yhteistuloksissa siis Zadylle sijoitus 4., kääkkäkoirakoita 3-luokassa kisasi yhteensä 12.

Sitten koitti 2-luokka, ja totesinkin useaan kertaan ääneen että nyt Cara tuntuu olevan juuri oikeanlaisessa vireessä. Radat olivat todella helpot, oikeastaan 1-luokan tasoiset. Ensimmäisellä radalla se tuntui olevan täysillä mukana siihen asti kunnes jätin sen lähtöön. Se hieman siinä pälyili ja lähti radalla hitaahkosti mutta kuunteli ohjausta kuitenkin. Radan edetessä vauhti kiihtyi, mutta ei se missään nimessä normaalivauhtiaan kulkenut. Yllätyksekseni se otti myös puomikontaktin, vaikka meillä kontaktit ovat menneet uusiksi ja ovat edelleen täysin kesken. Agiradalta tuolla suorituksella irtosi nolla, 2. sija ja LUVA! Vaikka saatiin mitä lähdettiin hakemaan, jäi hieman paha maku suuhun radan meiningistä, kun tiedän että koira pystyy niin paljon parempaan.

Noh, heti kun tultiin radalta pois, Cara muuttui oudoksi. Korvat luimuun, häntä koipien väliin ja se veti hihnassa kaikin voimin ulos hallista. Lähdinkin sitä sitten jäähdyttelylenkille käyttämään, ihmettelin että mikä sille nyt tuli. Heti kun pääsin ulos, kuulin sen mikä sai koiran käyttäytymään sillä tavalla: papattiraketteja.
Ne, jotka eivät tiedä, voivat lukea blogikirjoitukseni uudelta vuodelta 2013. Lyhyesti tiivistettynä: Cara ei pelännyt raketteja alkuun lainkaan, ei myöskään starttipistoolia millä olin sitä loppuvuodesta uutta vuotta varten hieman treenannut. Uutena vuotena keskiyön superpaukutus meni niin ettei koira edes huomannut mitään raketteja olevankaan. Koira oli silloin paria päivää vaille 1-vuotias. Jokin aika keskiyön jälkeen lähdin käyttämään koiraa ulkona, ja kun kävelimme kävelytiellä ja ohitimme maahan kyykistyneen miehen, hän sytytti rakettiPADAN ihan meidän kohdalla. Ymmärrettävä, että sekä minä että koira säikähdettiin aika helvetisti... Ja tämän episodin jälkeen Cara on pelännyt raketteja kovasti, samoin aseen ääniä.
Noh, palasin heti paukkeen kuultuani halliin ja kerroin kavereille heti mikä sai Caran käyttäytymään sillä tavalla. Sitten lähdettiin jäähkälenkille, ja sitten näin, mikä äänen aiheutti. Aivan hallin vieressä halliin päin viettävässä rinteessa, sähkölinjan alla seisoi lauma poikia ammuskelemassa ilmakiväärillä tms, mikä kuulosti aivan papattiraketeilta. Halliin matkaa oli n. 40 metriä, ja alasviettävä rinne tuli suoraan hallin edustalla olevia autoja kohti. Mokomat pennut ampuivat siis kohti pysäköityjä autoja, lapsia ja koiria! Cara rentoutui lenkillä, kun äänet lakkasivat kuulumasta, mutta halliin se ei enää halunnut mennä. Se veti heti hännän koipien väliin ja veti hihnassa kohti ovea, pois hallista. Tiesin jo silloin, että seuraava rata ei tule onnistumaan. Mietinkin, että viitsinkö edes yrittää. Päätin kuitenkin kokeilla, koska rata oli niin helppo, suoraa linjaa vaan ja 15 vai 16 estettä. Ihan kamalan näköistähän se oli, koira pelkäsi kovin mutta suoritti esteet hyvin varovasti ja harkiten.. Muutaman esteen jälkeen päätin että nyt riittää, ja otin koiran syliin. Sellaiseen kokemukseen päättyivät Jyväskylän kisat, ja nyt toivon TODELLA, että Cara ei yhdistä kokemaansa pelkoa agilityyn tai kisatilanteeseen.. Päivän päätteeksi se aikaisemmalta radalta puolivillaisella suorituksella saatu LUVA tuntuikin aika hienolta.

On vain yksi keino saada asia selville; käydä kisoissa. Ilmoitin Caran Kotkaan 19.10. kisoihin, siellä sitten näen että onko kisaura meidän osalta ohi vai vieläkö on toivoa. En voi sanoin kuvailla, miten paljon ottaa päähän. Tänä kesänä on ollut muutenkin ongelmia Caran agilityn kanssa, kuten niitä iloralleja, ja nyt vielä tämä.. Täysin ulkopuolinen syy, johon en voinut vaikuttaa. Jos kisaaminen ei ole koiralle enää mieluisaa, niin sitten en sitä siihen tilanteeseen enää laita, tai sitä kokeillaan joskus pitkän ajan kuluttua uudestaan. Juuri tämän pitikin sattua, kun treeneissä koira kulki niin hyvin.. En ole tapahtuneen jälkeen päässyt käymään hallilla, emmekä pääse treeneihin kahteen viikkoon. Aikeissani on käydä itsekseni treenaamassa kunhan on aikaa. Koira kyllä palautui heti kun pääsi pois hallin välittömästä läheisyydestä, mutta eniten minua jännittää se, yhdistikö se pelkonsa kisatilanteeseen. Peukut pystyssä, sormet ristissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti